lauantai, 1. toukokuu 2010

Kerro mielipide-onko minusta murrerunoilijaksi?

 

Mää oli just lukemas salkkari keittiöpöyrä ääres ,ku joku kolkutti mun ovetan. Mää nii pal kauhjaste  peljästysi, kuka siäl ny näi aikasi kolkutta mut, meni mää sit kummiski avama. See esitteli ittes ja sanos: Kevät mää ole, eksää muu tunne? kyl mää häne tunsi ja valla hyvi tunsinki, hää ol vaan nii kaua ollu poijes. Mää päästi häne sissä tuppa asti mut, sitä enne mää kävin häätämäs talve ulos takaove ravost. Talvi yritti ol ovela ja tunkke takas siält ravost, yritti naamioittukki mut, kyl mää sen ain tunsi ja mää sanosi sil et nyy o sun vuaros huilata. Ja Sit me ruvetti kevän kans pelama kortti.
( teksti on Salon murretta)

perjantai, 23. huhtikuu 2010

Hesburgerissa

Tarkoitukseni ei ole pilkata ketään, en koskaan halua tehdä sellaista joten toivon, ettei kukaan ota seuraavaa kirjoitusta henkilökohtaisesti tai loukkaannu siitä. Tein vain seuraavanlaisia mielenkiintoisia havaintoja tänään asioidessani poikani kanssa Hesburgerissa. Ihmiset käyttäytyvät vähintään mielenkiintoisella tavalla varsinkin julkisilla paikoilla. 

KASSALLA

Äiti ja tytär saapuvat kassalle. Myyjä: mitä saisi olla? Äiti: otan yhden kerrosaterian itselleni. Mitä sinä otat tyttäreni? Tytär: kanahampurilaisen. Äiti: älä ota semmoista, ota mielummin ateria. Tytär: no, otan sitte kana-aterian.Äiti: Älä ota semmoista, se on niin suuri, et sinä jaksa sitä syödä. Tytär: no en minä tiedä, mitä sitten ottaisin...(miettii) Äiti: Ota juustoateria, sen sinä aina otat. Tytär: okei sitte.

- Kysymys: Miksi ylipäätään Äiti kysyi tyttäreltä mitä hän ottaa kun kuitenkin tiesi, mitä toinen aina ottaa? Miksei Tytär saanut ottaa sitä mitä halusi vaan piti ottaa se, mitä aina ottaa? Vai oliko se niin,
että Äiti päätti joka kerta mitä Tytär ottaa???

Äiti ja noin puolivuotias lapsi kassalla. Myyjä: ja mitä teille saisi olla? Äiti: otan juustoaterian majoneesilla ja fantalla. JA SEN JÄLKEEN ÄITI KYSYI LAPSELTA, MITÄ SINÄ OTAT? ja vastasi myyjälle: Hän ottaa ranskalaiset.

- Kysymys: Odottiko Äiti että lapsi oppii puhumaan juuri siinä kassalla ja vastaa: Ottaisin ranskalaiset, kiitos! Vai oliko Äidillä ja vauvalla salainen telepatia yhteys että Äiti ymmärsi, mitä vauva sanoi? tai halusi?


RUOKAPÖYDÄSSÄ

Äiti ja poika istuivat pöytään. Äiti jakoi ruuat, ripotteli grillimausteet ranskalaisten päälle, pursotti majoneesin valmiiksi pojalle ja syömisen jälkeen pyyhki suun paperilla. Poika oli arviolta 9-10 vuotias.

- Kysymys miksei Äiti myös pureskellut pojalle ruokaa valmiiksi?

15-16 vuotiaat tyttö ja poika istuivat nurkkapöydässä nutustellen ranskalaisia. Melkein joka suupalan jälkeen he vaihtoivat suudelman.

- Kysymys: Mistä puutostaudista kärsii ihminen, johon auttaa sylki? Ovatko ranskalaiset niin kuivia, että pitää syljellä kostuttaa? Vai oliko tässä sittenkin kysymys siitä, että tyttö ei olisi saanut syödä niitä ranskalaisia ja poika salakuljetti niitä hänelle?

Perhe pöydässä. Isän kädet tärisi valtavasti ja fantaa meni kurkusta alas tiuhaan tahtiin.

- Kysymys: Kärsikö Isä kahvikuppi neuroosista?

PALLOMERI

Äiti komensi lastaan tulemaan pois pallomerestä muttei lapsi tietenkään totellut "kerran vielä, kuului hihkaisu ja sitten taas mentiin takapuoli pitkänä. Äiti huusi: " jos et nyt tule niin et ikinä enää pääse tänne"

-Kysymys: Onko Hesburgerin taustatiloissa lista kaikista lapsista, joita ei saa sinne päästää? Ovella vahti naamakuvan kanssa? Entäs kun lapsi kasvaa aikuiseksi ? miten sitä silloin kontrolloidaan?

Äiti komensi lastaan syömään pallomerestä. Lapsi: mä haluun vielä mennä. Äiti: ei kun nyt syödään ja sitten lähdetään. Lapsi: ei kun haluun vielä yhden kerran. Äiti: ei kun me lähdetään. Lapsi: mut ku mä haluun. Äiti: no mene sitten se yksi kerta mutta sitten lähdetään. Tämä toistui neljä kertaa muutaman syödyn ranskalaisen jälkeen. Äiti oli erittäin pitkästyneen oloinen odottaessaan.

- Kysymys: Olisiko kannattanut ottaa ne ranskalaiset mukaan kotiin eikä pakko syöttää siellä? Tai yksinkertaisesti pitää sanansa?
 

perjantai, 23. huhtikuu 2010

Heippa vaan!

Täällä ollaan ihmettelemässä blogien kummallista maailmaa. Mielessäni on jo pitkään siintänyt ideansiemen oman blogin perustamisesta mutta aina se on vain jäänyt. Helposti sitä ajattelee että ei nyt, teen sen huomenna.  Helposti myös luo itselleen rajoja, esteitä selityksillä "MUTKU". 

Mitäs jos vain unohdamme Mutkut ja alamme elää täysillä! Bloginpito alkakoon :D